Allergiakausi on alkanut rajuna
Keväinen allergiakausi on alkanut normaalia rajumpana. Jopa aiemmin oireettomat ovat saaneet allergiaoireita. Apteekeissa on allergialääkkeuden kysyntä ollut kovaa tänä keväänä. Allergiakausi alkoi maaliskuussa, jolloin myös katupöly aiheutti oireita ja huhtikuussa alkoi koivun kukinta. Kesällä kukkivat heinät ja syksyllä homeitiöt kiusaavat niille herkistyneitä. Allergiaoireita ovat silmien kutina, punotus ja turpoamiaminen, aivastelu, nenän vuotaminen, mahdollisesti myös kurkun kutina. Allerginen nuha on runsasta, kirkasta ja vetistä. Allergia itsessään väsyttää. Siitepölyaikana kannattaa ikkunoihin asentaa suodatinkankaat tai pitää ikkunat suljettuina, huuhdella hiukset iltaisin sekä kuivattaa pyykit sisätiloissa. Ulkoilu on kuitenkin hyväksi, kotiin linnoittautuminen ei ratkaise ongelmaa. Nenäkannu on hyvä vaihtoehto helpottamaan oireita. Suomalaisista 20% on siitepölyallergikkoja ja heistä jopa 15% on allergisia koivulle.
Homeopaattiset lääkkeet ovat oiva vaihtoehto antihistamiini valmisteille. Siitepölyallergian homeopaattinen hoito kannattaa aloittaa jo talvella. Näin elimistö ehtii vahvistua ennen allergiaa aiheuttavien kasvien kukintaa. Jos allergia on kestänyt vuosia niin allergian homeopaattinen hoito saattaa viedä pari vuotta ennenkuin päästään täysin oireettomaksi. Toki homeopaattiset valmisteet käyvät akuutistikin allergiaoireita lievittämään. Homeopaattina olen ilokseni saanut huomata erittäin positiivisia tuloksia niiden asiakkaiden kohdalla jotka ovat kertoneet aikaisemmin olleensa hyvinkin allergisia keväisin. Kaikkein parasta on ollut oman, lapsuudesta asti vaivanneen allergian saaminen aisoihin hoemopaattisilla lääkkeillä. Nyt voi nauttia keväästä ilman allergian tuomia ikäviä oireita 😊